keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Postauksen täydeltä puhelinkuvia


1. Ponten kanssa alkukäynneillä pari kuukautta sitten. En varmaan koskaan totu siihen, miten korkea se on!
2. Myffe tarhassa samana päivänä. Enää ei onneksi ole noin paljoa lunta!
3 & 4. Hiihtolomaviikon projekti - huoneen vaihto. Vasemmalla entinen huoneeni, jonka valaistus oli ihan järkyttävä ja vihreät seinät teki huoneesta todella ahtaan oloisen noin tyhjänäkin. Oikealla uusi huone, jossa yksi valkoinen seinä riitti tuomaan kauan kaivattua valoisuutta elämään! Vaihdoin siis huoneita veljeni kanssa tämän ollessa rippileirillä, ihan luvan kanssa kuitenkin :D


1. Mainitsinkin jo aiemmin, että rikoin taas puhelimeni näytön. Nyt se on onneksi jo korjattu, sillä kuten näkyy, vahingot oli melko mittavat. 
2. Uusi huone on niin ihana, kun sinne paistaa aurinko koko päivän. Etenkin ilta-auringossa huone on tosi kivan näköinen! Siniset seinät aion kuitenkin maalata joskus piiloon jos vaan suinkin voin.
3. Onnistuin repäisemään sormen auki tallilla. Onneksi hepalla on kattava ensiapulaatikko, josta löytyy haavasprayta (hevosten, heh) ja ratsastajalle muumilaastareita!


1. Myffikään ei ole selvinnyt ihan haavereitta. Hokinpolkemia oli lopputalvesta jalat täynnä..
2. Tyhjä maneesi on yksi parhaista treenimotivaattoreista!
3. Koristelin kakkuja ja leivonnaisia veljen rippijuhliin
4. Kisu tajusi mahtuvansa Conversen kenkälaatikkoon juuri sopivasti


1&2. Tehtiin bilsantunneilla geenisiirtoja ja saatiin aikaan pimeässä hohtava soluviljelmä
3. Kisu leikkii olevansa surullisessa musiikkivideossa
4. Kinuskikakkua heppamessuilla, oli muuten hyvää!


1. Bilsankokeeseen lukua
2. Mun alkoi keväällä tehdä hirveästi mieli KitKateja, ja kävin hamstraamassa Makuunista minipatukoita kun mistään kaupasta ei löytynyt isompia
3. Yritäpä siinä sitten lukea kun yksi tuijottaa kirjan takaa. Ja kyllä, mulla on vielä joululta kaksi tölkkiä glögiä jäljellä :D
4. Tässä kuvassa kiteytyy tuo opiskelumotivaatio aina aika-ajoin. Puolustaudun sillä, että vihosta näkee että kyllä mä myös opiskelin!


1. Myffe poseeraa uudessa enkkuviltissä
2. Kisu on saman kokoinen kuin meidän pehmotiikeri :D
3. Tässä kuvassa taas kiteytyy hyvin Myffin luonne - vesiämpäri viskattiin nurin ja sen sijaan ryystettiin vettä pienestä lätäköstä
4. Uuden huoneen hyviä puolia - ulkoroskikset on suoraan ikkunan alla


1. Katselin koneelta Youtubea, ja Fia istui sylissä tässä asennossa valehtelematta viisi minuuttia
2. Myffi vissiin syönyt hieman rajuin ottein 
3. Uusi loimi tuli postissa Briteistä kun edellinen löytyi viiden reiän kera loimitelineestä. Tämä on onneksi vielä (toistaiseksi) säilynyt ehjänä!
4. Kävin ostamassa puhelimeen parit uudet kuoret vanhojen kuparisten (jotka on yhä mun mielestä ne hienoimmat mutta tosi liukkaat) tilalle


1. Pitkästä aikaa jäätelöä!
2. Mentiin yksi päivä punaisissa
3. Fiksu doge
4. Vielä fiksumpi kisu. Oli vissiin jännää olla ekaa kertaa ulkohäkissä :D


1. Oliskohan ollut mustikkarahkaa
2. Myffe ♥
3. Ronjaa & Pontea moikkaamassa
4. Dino suojelee leluja


1. Löysin kaupasta isompia KitKateja! Näitä onkin nyt tullut syötyä ihan muutama..
2. Myffin epämääräinen haava suupielessä
3. Uudet lenkkarit ♥
4. Katsottiin Fian kanssa Youtubea, tosin tämä näyttää siltä että vain Fia katsoo.. :D


1. Fia rakastaa kaikkia rapisevia kasseja, ja istuu aina niiden päällä jos ei pääse pujahtamaan sisälle
2. Ollaan päästy jo pari kertaa kentälle treenaamaan, vitsi kun on ollut kivaa!
3. Uuden huoneen parempi valaistus on innostanut kuvaamaan muutakin kuin eläimiä. Ei mennyt taas kuin 50 yritystä ennen kuin sain yhden siedettävän kuvan (syytän hiuksia, ne on aina huonosti kun niitä on niin paljon)
4. Olen tehnyt Myffin kanssa paljon venyttelyä, ja sen lemppariliike on venyttää päätä etujalkojen väliin ja kurottaa sieltä herkkua kohti. Joskus se tuijottelee kaula kaarella etujalkojen väliin vaikken ole edes pyytänyt sitä venyttämään, ihan vaan toivoen että sinne ilmestyisi jotain :D


1. En edes tiedä
2. Ehdin jo kertaalleen muuttaa huoneen järjestystä, ja kisu päätti että tässä on hyvä paikka sängylle. Saa nähdä, kumpi meistä tulee nukkumaan tässä enemmän
3. Valkoiset Converset ei tosiaan ole ne parhaat tallikengät.. Nämä on jo ennätyksellisen likaiset jopa mulle
4. Ei varmaan tarvitse enää puhua siitä valaistuksesta.. Sen sijaan huomatkaa, miten kätevästi olen tunkenut meikkejä  Starbucksin ja mäkkärin frappemukeihin :D

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Blogi uudistui!

kuvat (c) Suvi Nieminen
Jokin aika sitten mainitsin, että blogi tulee kokemaan suurehkojakin muutoksia, ja muun muassa blogin nimi tulee vaihtumaan. Vihjailin jo Instagramin puolella keksineeni uuden nimen blogille, ja nyt kun ulkoasusäätö on saatu kuntoon, on aika esitellä uudistunut blogi teillekin. Varmaan huomasitte jo bannerista, että vanha nimi sai väistyä tieltä ja tilalle tuli uusi ja upea Pronssijouhi.

Monet kyselivät, miksi alunperin halusin lähteä muuttamaan blogin nimeä. Entinen nimi tuntui olevan monelle mieleinen, mutta mulle se ei oikein koskaan napannut. Kun ihan ensiksi loin tämän blogin, me liikuttiin nimellä My Finest. Se oli nimenä hyvä, sillä siinä luki melkein Myffi ja se ilmaisi, miten hieno otus tuo pikku kakkiainen aina toisinaan on. En kuitenkaan hirväesti perusta englanninkielisistä bloginnimistä, sillä ne on tosi vaikea sovittaa suomenkielisiin lauseisiin. Toki tämä on ihan tapauskohtaista, mutta koska mulla oli hirveästi ongelmia myös kirjoitusasun kanssa bannereita väsäillessä, päätin vaihtaa nimen johonkin suomenkieliseen, ja Melkein mestari vaan putkahti jostain. Yritin keksiä jotain m-kirjaimella alkavaa, joten tuon keksittyäni tyydyin sitten siihen. Olikohan se sitten viime syksynä, kun aloin miettimään että eihän tuo nimi kuvaa meitä sitten yhtään. Alunperin meidän oli tarkoitus lähteä kisaamaan esteradoille jolloin tuo nimi olisikin ehkä käynyt, mutta nyt muutaman mutkan ansiosta ei vielä kahden vuoden yhteiselon jälkeenkään olla kisattu kuin yhdet estekisat eikä uusien tulosta ole varmuutta. Olen luonteeltani tiettyjen asioiden suhteen melkoinen perfektionisti, ja tämän nimiongelman havaittuani en voinut enää unohtaa sitä. Se häiritsi mua ihan älyttömästi, ja Horse Fairissa bloggaajapassin saadessani mua ärsytti, etten ollut keksinyt mitään uutta nimeä, vaan vanha oli siinä painettuna ja kulki mukana koko viikonlopun. 



Olen jo pitkään ollut ihan hulluna kupariin, ja olen haalinut muunmuassa puhelimeen kuparinväriset kuoret ja kuulokkeet, ja sängyltäkin löytyy pari kuparinväristä koristetyynyä. Kun sain Suvilta maaliskuussa näitä kuvia helmikuisista kuvauksista, mulla välähti heti että hei, mullahan on lähes kuparinvärinen poni! Niin sille sokaistuu, kun sitä joka päivä näkee.. :D Sain tästä heti hieman inspiraatiota blogin uuteen nimeen, ja pyörittelin erilaisia vaihtoehtoja päässä varmaan toista viikkoa. Joku ilta se sitten välähti, ihan yhtäkkiä. Pronssijouhi tulee ihan suoraan Myffin jouhista, ja ne nyt on ainakin sellainen asia mikä ei tule muuttumaan vaikka mikä olisi! Nimi on osuva, kuvaava, lyhyt ja helppo muistaa, ja se antoi mulle hyvän tekosyyn tunkea tätä kupari/pronssiteemaa myös blogin puolelle. Bannerin meille taiteili meidän luottobannerintekijä Senni, hänelle iso kiitos!

Luonnollisesti blogin nimen vaihduttua myös instagramtili löytyy nyt eri nimellä, @pronssijouhi. Pientä hienosäätöä on vielä tehtävä mm. blogin sivupalkissa olevan instagram-kuvadiajutun kanssa, ja ulkoasukin tulee kokemaan suuremman muutoksen heti, kun saadaan Sennin kanssa selvitettyä, miten se käytännössä toimii. Aika iso muutos on kuitenkin tulossa, sen verran voin sanoa. Mutta kupariteema ei katoa mihinkään, se on varma! ;)


Mitäs mieltä olette muutoksesta? :)

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

"Miten hengenvaarallinen tehtävä pitää keksiä, että opit nostamaan katseen sieltä niskasta?"

kuvat (c) Suvi Nieminen
Käväistiin Myffin kanssa perjantai-iltana kouluvalmennuksessa, joka meni vähän tavallista mielenkiintoisemmin. Olin itse ihan hukassa, ja mulla oli muutenkin perjantaina jotenkin tosi hidas päivä. Mikään ei oikein tahtonut jäädä mieleen eikä keskittyminen riittänyt mihinkään, etenkään koulussa. Perjantai oli siis kaikin puolin mahtava päivä kouluvalmennukselle, jossa kuskin keskittymisen pitäisi olla 110% hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi tällaisen mitensattuu-viikon jälkeen.

Alkuverkat meni ihan jees, mutta M tuntui todella jäykältä, etenkin laukassa. Edellisestä hieronnasta on päässyt vierähtämään tosi paljon aikaa, mutta toukokuussa Myffi pääsee taas käsiteltäväksi niin saadaan taas jumit auki. Parempi se on kuitenkin ollut, eikä sen ristiselkä ole enää läheskään yhtä pahasti jumissa kuin aiemmin. Puhuttiinkin juuri valmentajan kanssa siitä, että se viime kesän satulanvaihto varmasti vei aikansa vaikutustensa kanssa, ja vasta nyt sitä eroa alkaa oikeasti huomata, kun oikein päin kulkemisesta on tullut Myffille satunnaisten hetkien sijaan jokapäiväistä ja pitkäaikaista puuhaa. Jos asiat menee suunnitellusti, päästään kohta taas sovittelemaan uusia penkkejä, sillä koulusatula on yhä haaveissa ja sen hankkimisen varalle olen jo tehnyt suunnitelman jos toisenkin.. ;)


Alkuverkkojen jälkeen ruettiin tulemaan nelikaarista kiemurauraa maneesin poikki. Tehtiin taas voltit jokaiseen kaarteeseen, ja ai että kun oli taas vaikeaa muistaa se saamarin ulkokäsi! Kyllä se siellä jotain yritti tehdä, mutta kolme sekuntia huomautuksen jälkeen se valahti alas ja sen korkeudesta sai huomauttaa uudestaan. Volteilla olisin niin kovasti tahtonut jäädä sisäohjaan roikkumaan, ja kävin mielessäni kamppailua mielen ja käden välillä. kun mieli sanoo että älä hitto vie vedä siitä ohjasta mutta käsi ei vaan kuuntele. Hyviä pätkiä tuli aina silloin, kun katsoin eteen ja oikeasti ratsastin, mutta seuraavassa kaarteessa se niska vei taas voiton ja löysin itseni tuijottelemasta Myffin epätasaiseksi leikkaamaani harjaa menosuunnan sijaan.

Laukassa sain Myffin pehmeämmäksi oikeassa kuin vasemmassa suunnassa, ja se johtuu ihan puhtaasti siitä, että siihen suuntaan saan luvan kanssa pitää sisäohjasta kiinni. M on vielä sen verran toispuoleinen, ettei se pysy oikeassa kierroksessa ympyrällä ilman selvästi johtavaa sisäohjaa. Sillä ei ole väliä miten läpi ne pohkeet ratsastaa, kun se ei vaan yksinkertaisesti pysy tasaisen pyöreällä ympyrällä. Vasemmalle se osaa kuitenkin kuunnella ulkoapujen lisäksi sisäpohkeen punkematta ulkoapuja vastaan, joten siihen suuntaan mun oli sitten pakko myödätä sisältä ja luottaa siihen että poni ei livistä alta. Kyllähän mä tiedän ettei se heppa siitä mihinkään lähde, mutta silti olisi paljon turvallisempi olo jos vaan saisi pitää siitä sisäohjasta kiinni.


Laukkojen jälkeen päästiin päivän varsinaiseen harjoitukseen - neliapilaan. Tehtiin neliapilaharjoitusta puomien avulla keskellä maneesia, ja ei herran jestas taas kun hävettää edes muistella tuota ratsastusta! Ensimmäinen ongelma tuli siinä, kun mietin, mistä kohtaa päästäisiin kaikista sujuvimmin sisään tehtävään. Sen jälkeen piti muistaa suoristaa, sitten taivuttaa, katsoa sinne, minne oltiin menossa ja pitää ulkoavuilla poni kurissa ja estää sen karkaaminen. Piti muistaa pitää ulkokäsi ylempänä ja myödätä sisältä, ja pohkeiden käyttö piti mitoittaa juuri oikein jottei poni ottanut nokkiinsa ja alkanut viskoa takapäätä pois uralta. Voitte kuvitella, miten yksinkertaisen hukassa tuollaisena väsyneenä ja hitaana päivänä oikein olin. Keskityin oikeastaan pelkästään siihen, että ulkokädellä oli vahvempi tuntuma kuin sisäkädellä, ja että edes sisäpohje meni kunnolla läpi. Niinpä tuijottelin taas sitä Myffin niskaa, ja siitä syystä voltit oli epätasaisia ja kerran mentiin hieman seinää kolhien seuraavaa puomia kohti. Katja kysyikin multa tuon seinäepisodin jälkeen, että "Miten hengenvaarallinen tehtävä meidän pitää keksiä, että opit nostamaan sen katseen sieltä niskasta?". Tämä jäi arvoitukseksi, sillä en halunnut tietää, mitä rääkkiharjoituksia jouduttaisiin tekemään mun oman tyhmyyden takia. Niinpä päätin keskittää kaiken huomion siihen omaan katseeseen, ja katsos vaan kun alkoi taas palaset mennä paikoilleen.. Miksi, oi miksi ikinä yritinkään ratsastaa katsomatta eteen? 

Lopputunti menikin sitten ihan hyvin. Volteista tuli tasaisempia, poni taipui kivasti mutta malttoi myös suoristua puomeilla, ja tempoon saatiin selvää tahtia ja tasaisuutta. Laukassa mentiin kahta puomia keskiympyrällä, ja M oli ihan kiva, mitä nyt askeleet ei oikein osuneet kohdilleen kun tuo muodossa puomien yli laukkaaminen on vielä hieman vaikeaa. Ponilla oli kuitenkin hyvä hiki valmennuksen jälkeen, joten kyllä sillekin taisi olla aika vaikeaa (koska kuski ei osannut).


Eilen valmentaja kävi läpiratsastamassa Myffin, ja tänään varmaan vaan höntsäillään kentällä jos sää vaan sallii. Tulevana vappuviikonloppuna meillä on kaksi valmennusta, ja sitä seuraavalla viikolla päästäänkin taas sinne Villen valmennukseen. Ponin virityssuunnitelma on nyt selvillä, mutta en tiedä, millä ihmeen keinolla opetan itseni pitämään sen ulkokäden tuntumalla ennen sitä! Pahimmassa tapauksessa jalustinhihna saa taas tulla apuun, sillä en todellakaan halua työstää samoja, pieniä ongelmakohtia jokaisessa valmennuksessa.

Onko teillä koskaan vastaavanlaisia päiviä?
Mitä teette, kun ette jaksaisi keskittyä ratsastukseen?

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Jalan kanssa kaikki hyvin

kuvat (c) Suvi Nieminen
Huhtikuun postausmäärä tulee mitä todennäköisimmin jäämään hävettävän vähäiseksi, mutta sitä asiaa on näin viimeisen viikon aikana lähes mahdotonta korjata. Tämä kuukausi on kulunut ihan älyttömän nopeasti, enkä kyllä ainakaan itse millään saa iskostettua päähäni sitä, että reilun viikon päästä on jo toukokuu. Kesäloman alkuun on enää kuusi viikkoa, ja mun täysi-ikäistymiseen vaivaiset yhdeksän. Ajokoe alkaa siis pian kolkutella ovella, ja kohta voisin mennä jo suorittamaan teoriakokeen. Pieni paljastus; en ole opiskellut teoriaa lähes yhtään, vaan olen vaan istunut ratin taakse ja ajellut ympäriinsä. Pari kertaa olen tehnyt harjoitusteoriakokeen ja vähän vilkaissut niitä nettimateriaaleja, ja siinäpä se. Saa siis nähdä, tulenko pääsemään siitä edes ensimmäisellä yrittämällä läpi.. :D

No joo, ehkä mennään niihin heppakuulumisiin. Myffin jalka näytti estevalmennuksen jälkeisinä päivinä oikein hyvältä, eikä ollut lämmin tai turvoksissa mistään kohtaa. Kaikki muutkin jalat olivat kuivat ja viileät, eli tuskin tuo pieni pomppiminen aiheutti mitään hälyttävää rasitusta. Tiistaina moleemmat takaset olivat hieman lämpimät, mutta kevyen ratsastuksen ja huolellisen kylmäyksen jälkeen ne tasoittuivat ja olivat taas keskiviikkona ihan normaalit. Päästään siis ehkä nyt valmentautumaan esteillä hieman useammin ja ehkä, ehkä jopa kisaamaan pari pikkuluokkaa toukokuussa järjestettävissä ykköstason kisoissa. Nuo kisat on kuitenkin sellainen aika häilyvä tavoite, sillä en tiedä yhtään, miten monta estevalmennusta ehdittäisiin edes järkkäämään ennen kisoja, ja koska ne eivät ole kotitallilla, pitäisi mun järkkäillä myös kyytejä ja kopinvarauksia. Hyvin todennäköistä siis on, että sinne ei tulla menemään, mutta aina voi toivoa!


Vaikka jalat onkin olleet tällä kuluneella viikolla ihan hyvät, on loppuponi ollut ihan hirveä. Maanantaina se tuijotteli minua syyttävästi tarhasta käsin, kun en ottanutkaan sitä hommiin vaan kävin vaan nopeasti tallihommien lomassa tervehtimässä sitä tarhassa kun sillä oli vapaapäivä. Tiistaina se ketku päätti kostaa edellispäivän lomailut karkaamalla karsinasta, kun olin ottamassa satulaa telineestä huiman kahden askeleen päässä karsinan oviaukosta. Karsinan liukuovi oli ehkä viisi senttiä raollaan, mutta koska meidän karsinan vieressä oleva, heinävarastoon johtava päätyovi oli auki erään tallilaisen hakiessa sieltä kottikärryjä, päätti Myffi hyödyntää tilaisuuden ja kirmata vapauteen. Poni veti hienon lenkin viereisen kartanon pihamaan läpi omalle tarhayhdistelmälleen, jossa se pysähtyi syömään lumen alta paljastuneita, edellissyksyisiä heiniä. Kovasti se uhkasi lähteä karkuun kun lähestyin sitä päitsien ja herkkujen kanssa, mutta onneksi juuri Myffin karkureissun aikaan tallipihaan ajoi eräs toinen yksärin omistaja, jonka kanssa saatiin Myffi nalkkiin. M oli tietysti tosi ylpeä pienestä seikkailustaan, ja pörisi korvat hörössä koko matkan talliin. Onneksi se ei keksinyt lähteä kävelemään tallitietä pitkin pois vaikka se vähän siihen suuntaan katselikin, sillä siellä tulee tosi nopeasti vastaan asuinalue ja suht vilkas autotie. 


Ratsastaessa poni on myös ollut ihan possu. Ensimmäiset 20 minuuttia on aina mennyt tosi hyvin, mutta laukkojen jälkeen kierrokset on olleet niin korkealla, ettei keskittyminen yksinkertaisesti enää riitä. Ollaan päästy viimein ulkokentälle treenaamaan, mikä tietysti vaikuttaa asiaan. Jotenkin en osannut varautua siihen, että pitkän, maneesissa vietetyn talven jälkeen M kyttäilisi kentällä tavallista enemmän. M on kuitenkin ottanut tavaksi heittäytyä täysin kuuroksi ulkoavuille heti laukkaverkkojen jälkeen, ja etenkin käynnissä se heittää takapuolta pois uralta jos yhtään pitää ulkokättä tuntumalla. Keskiviikkona se suuttui ihan hirveästi, kun pyysin sitä menemään raviväistöjä enkä antanutkaan sen kaahata täyttä laukkaa kenttää ympäri. Niinpä M päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ryöstää laukalle, ja siinä käytiin sitten pieni keskustelu siitä, mennäänkö nyt nätisti ja hallitusti vai kaahataanko ympäriinsä ilman kontrollia tai päämäärää. Mulla alkoi loppua käsistä voimat kun jouduin pitämään ohjista kiinni ponin tehdessä parhaansa saadakseen ne multa pois, ja loppuraveissakaan en voinut antaa yhtään löysää kun poni olisi lähtenyt eteen kuin tykin suusta ammuttuna. Eilen tyydyin sitten ihan vaan juoksuttamaan neidin ajan kanssa neljän seinän sisällä maneesissa, ja annoin meille molemmille ns. vapaapäivän toisesta. Ne tulee nimittäin aina silloin tällöin meille molemmille tarpeeseen! :D

"minä oon hurja villiponi. mur."
Tänään mennään taas valmennukseen, ja näillä näkymin mennään ihan sileällä. Ollaan myös menossa taas Ville Vaurion valmennukseen 5.5, ja siihen mennessä olisi ihan kiva saada poni kuriin. Vaikka sillä tietysti on nyt säiden lämmettyä hieman kevättä rinnassa, olisi ihan kiva jos se osaisi käyttäytyä kunnolla koko tunnin ajan edes silloin, kun mennään hieman vieraamman valmentajan oppiin. Nyt siinä kyllä olisi sitä reaktiivisuutta mitä Ville viime kerralla kaipasi, ja epäilen vahvasti ettei sitä enää kukaan kutsuisi sammaloituneeksi veteraaniratsuksi, mutta mulla on vähän sellainen olo ettei Myffi lopeta tuota riekkumista ennen kuin se saa viskattua minut mäkeen. Pitänee nyt käydä jotain rauhanneuvotteluja ja lahjoa ponia käyttäytymään jollain superhyvillä herkuilla, kun tuo sen riekkuminen on nyt selvästi puhdasta protestointia työntekoa vastaan, kun kevät tarjoaisi sille paljon hauskempaakin tekemistä.

Onko teidän heppakaverit yhtä villeinä keväästä?

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Sananen niistä muutoksista

1. | kaikki kuvat jälleen (c) Suvi Nieminen :)
Puhuin tuossa kuukausi sitten ohimennen muutamista muutoksista joita meidän arkeen on tulossa. Nyt noiden muutosten kanssa on elelty jo useampi viikko, ja vaikka aiemmin sanoin kertovani niistä vasta kunnon blogiremontin jälkeen, ajattelin tulla jakamaan vähän fiiliksiä jo nyt kun remonttia en ole vielä saanut aikaiseksi.

Oikeastaan tässä on nyt vaan yksi iso muuttuja, joka kuitenkin vaikuttaa tosi moneen osa-alueeseen meidän arjessa. Tuo muuttuja on hyppääminen. Me ei olla nyt hypätty, öö, helmikuun jälkeen mitään 50cm isompaa, ja noita pieniäkin esteitä ollaan menty ihan maksimissaan kerta viikkoon. Eilen mentiin valmennuksessa pitkästä aikaa puomeja ja pikkuhyppyjä, mutta muuten ollaan menty vaan sileällä ja keskitytty sen puolen hiomiseen.

2.
Miksei me sitten olla hypätty? No koska me ei ehkä enää voida. Myffin jalka alkoi helmikuussa reagoimaan hyppäämiseen melko rajustikin, ja oli pahimmillaan estevalmennuksen jälkeen kaksi-kolme päivää lämmin ja hieman turvoksissa. Liikkumiseen se ei juurikaan vaikuttanut, mutta sen varaan ei uskaltanut luottaa sitä, etteikö jalkaan olisi koskenut, sillä hevosethan piilottelee kipua viimeiseen asti ja Myffi on aina hypätessään niin tohkeissaan, ettei se huomaisi vaikka siltä puuttuisi yksi jalka ihan kokonaan. Tehtiin yhdessä valmentajan kanssa päätös siitä, että jätetään hyppääminen nyt tauolle ja kokeillaan jos jalka paranisi sillä. Lämpöilyn ja turvottelun taustalla on nimittäin (toivottavasti) se syksyllä todettu luutulehdus, jonka toipumisen toivottiin nopeutuvan jos hyppääminen jätetään treenisuunnitelmasta hetkeksi kokonaan pois. Mitään muuta vikaahan jalasta ei kahdella klinikkareissulla ole löytynyt.

Varmaahan tämä hyppäämisen lopullinen poisjättäminen ei ole, vaan toivoa on. Eilen mentiin tosiaan valkussa puomeja ja kavaletteja hieman rankemmin kuin aiemmin, kun treenattiin pieniä radanpätkiä ja erilaisia teitä. Korkeutta esteillä oli ihan maksimissaan 60cm, mutta Myffi hyppäsi kavaletitkin kuin kaksimetriset muurit. Intoa riitti, välillä hieman liikaakin kun rysäytettiin taas pari kertaa tyylillä läpi kun askeleet ei sattuneet kohdilleen. Tämä päivä kuitenkin määrää melko pitkälle sen, hypätäänkö me ollenkaan ennen kesää vai ei. Jos jalka on tänään lämmin, saa hyppääminen jäädä vielä ainakin huhti-toukokuun ajaksi pois ohjelmistosta. Jos jalka on normaali - ja tätä tietysti toivotaan - lisätään mukaan pikku hiljaa säännöllisempiä estetreenejä ihan matalista korkeuksista aloittaen ja siitä sitten asteittan jalan kunnon mukaan edeten. Sormet ristiin siis, ettei jalka olisi lämmin tai turvoksissa kun tästä tallille asti pääsen!

3.
En todellakaan haluaisi viedä Myffiltä hyppäämisen iloa, sillä se on se juttu mistä se tykkää kaikkein eniten. Se ei enää onneksi vihaa koulutreenejä samalla tavalla kuin ennen, vaan se on ollut jopa tyytyväisen oloinen kun ollaan treenattu jotain vaikeampaa. Se ei enää heitä hanskoja tiskiin samalla tavalla kuin ennen, vaan malttaa kuunnella hieman pidempään - ja jos ne hanskat sattuu joskus lentämään tiskiin, Myffi kyllä kerää ne melkoisen nopeasti takaisin kun kuski on oppinut olemaan topakkana ;)

Kisakautta en ole suunnitellut hirveän pitkälle, etenkään estekisojen osalta. Jalan tilanne voi muuttua mihin tahansa suuntaan ihan milloin vain, joten mitään lukkoon lyötyjä suunnitelmia en hyppäämisen suhteen uskalla tehdä. Jalka on kuitenkin kestänyt rankemmatkin koulutreenit ja irtojuoksutukset ihan hyvin, joten tässä on vielä hyvä mahdollisuus päästä takaisin hyppäämisen pariin melko nopeastikin. Jos sitten käy niin huono tuuri että se pitää oikeasti jättää ihan tosi vähälle, pitää vaan tyytyä kohtaloon ja keksiä uusi vaihtoehto. Itse en enää vihaa kouluratsastusta samalla tavalla kuin ennen, joten ehkäpä meistä tulee sitten kouluratsukko jos niin on käydäkseen.. ;)

4. | "olihan tuo vitsi.. minustako kouluhevonen?"

Mitäs teille kuuluu?